Olet täällä: Näin elokuva tehtiin --> Yleistä

Näin elokuva tehtiin *

Lintu ja kala on nuorten elokuvanteossa amatöörien/harrastajien toteuttama pienen budjetin projekti. Osalla tekijöistä oli taustana vuonna 2002 valmistunut Uskispoika-niminen elokuva, jonka kokemuksista pyrittiin ammentamaan tähän projektiin mahdollisimman paljon.

Elokuvan toteuttajaporukka on pääosin kurikkalaisten ja ilmajokisten 16-25 -vuotiaiden entisten ja nykyisten seurakuntanuorten muodostama. Näyttelijöiden ja muiden tekijöiden rekrytointi toteutettiin huhtikuussa 2004 Kurikassa järjestetyssä pienessä tilaisuudessa, johon oli esitetty avoin kutsu kaikille kiinnostuneille. Tuosta tilaisuudesta löytyikin ohjaajaparin ja kuvaajan ympärille hyvä ydinjoukko, joka säilyi koko projektin ajan. Loput näyttelijät ja tekijät saatiin esittämällä pyyntöjä yhdessä harkituille henkilöille. Vähitellen tarvittavat henkilöt löytyivät ja suostuivat ja projektin toteutuminen suunnitellulla tavalla varmistui lopullisesti.

Aloitustilaisuuden jälkeen elokuvan toteuttamisen suunnittelua jaettiin ohjaaja-käsikirjoittaja Annalta useammille vastuuhenkilöille, jotka suunnittelivat mm. roolihenkilöiden vaatetusta ja muuta tyyliä sekä elokuvan teknistä toteuttamista. Jonkinlaista yhteistä tiedon tasoa pyrittiin ylläpitämään puhelinten ja sähköpostin lisäksi nettisivuilla, joihin voit tutustua osoitteessa: www.lintujakala.net/vanhat.

Lintu ja kala -elokuvan kuvaukset toteutettiin heinäkuussa 2004 10 päivän aikana Etelä-Pohjanmaalla Kurikassa, Ilmajoella ja Ähtärissä. Lisäksi lyhyitä kuvapätkiä on kuvattu muina aikoina touko- ja lokakuun välillä. Joulukuussa 2004 tallennettiin lisäksi kaksi itse tehtyä musiikkikappaletta Kurikassa ja Helsingissä. Luonnollisestikin myös elokuvan editointi on toteutettu talven aikana. Elokuvan ensi-ilta on huhtikuussa 2005.

Koko projektin aikana kenellekään tekijöistä ei maksettu palkkaa ja muutkin menot pyrittiin pitämään minimissä. Vain suoranaiset kulut pääsääntöisesti korvattiin. Esim. näyttelijöiden vaatteet lainattiin toisten vaatekaapeista ja myös tekniset laitteet olivat tekijöiden omia tai ne saatiin lainattua. Näin kuvausten aikaiset kulut saatiin pysymään muutamissa sadoissa euroissa. Elokuvan menot kasvoivat lopulta kuitenkin yhteensä noin 4500 euroon. Kuluista suurimman osan muodostivat elokuvan esittämiseen, kahden oman biisin tallentamiseen, DVD- ja VHS-tallenteiden valmistamiseen ja Teosto-maksuihin liittyvät kulut. Vastaavaan suuruiset tulot pyritään kokoamaan Kurikan kaupungin ja seurakunnan avustuksista, kurikkalaisten yritysten tuista sekä esitysten pääsylippujen ja tallenteiden myynnin tuloilla.

Valitsemalla oheisista linkeistä, voit tutustua tarkemmin joihinkin elokuvanteon tärkeimpiin vaiheisiin/osiin.


Sivun alkuun


* Miksi tällainen sivuston osa?
1) taustatietoa kaikille kiinnostuneille, mutta ennenkaikkea sellaisille, jotka ehkä aikovat toteuttaa oman elokuvan tai muun vastaavan projektin: "ettei tarvitse aivan kaikkea uudelleen keksiä ja kokeilla". Olisi mukava kuulla, jos sivuista on sinulle hyötyä. Vastaamme myös mielellään lisäkysymyksiin.
2) kerrotaan ihmisille, miksi ehkä kaikki jutut eivät ole aivan kuten holliwoodin leffoissa = mahdollisilta kritisoijilta puolustautumista jo ennakolta. =)


Etusivu

Tutustu ja tilaa

Ekstraa

Tekijät

Näin elokuva tehtiin

Yleistä

Käsikirj., ohjaus

Kuvaus

Ääni

Editointi

Vieraskirja

Linkit


Sivujen ulkoasu ja toteutus © 2005 Hesper
Sisältö © 2005 Lintu ja kala -elokuvan tekijät