Kuvauskopterini katosi jonkin teknisen vian vuoksi lennolla kesällä 2018. Pitkän pohdinnan jälkeen päädyin hankkimaan uuden samanlaisen kopterin vuoden päätteeksi. Uusin ja täydensin myös hieman oheiskalustoa kopterikuvaamiseen. Nyt olen uudella koneella muutaman kerran ehtinyt lennellä ja saanutkin mielestäni mukavan näköisiä maisema- ja kohdekuvia talvisessa ympäristössä. Muutamia kuvia olen julkaissut Instagramissa. Odotan innolla kevättä ja kesää, kun säät vähän lämpenevät ja lennätyskin on mukavampaa. Talvella kauneimmat kuvaushetket tahtovat olla kovimman pakkasen aikaan.

Vuoden alkuun on kuulunut useita hautajaiskuvauksia. Niitä olen valmis tekemään jatkossakin ainakin Kurikka-Ilmajoki-alueella. Olkaa yhteydessä!

Muutoin vuosi on lähtenyt käyntiin varsin totuttuun tapaan. Erilaisia töitä on ollut sopivasti. Päätyöstäni olen hoitovapaalla ja teen näitä yrityksen töitä edelleen sivutoimena, nyt koti-isyyden rinnalla. Jokin sopivan kokoinen projekti kevääseen voisi vielä sopia.